Mikäpä tässä kotona istuskellessa. Fiilikset on vähän oudot. Huomenna faijan kyydillä nummelle, perillä pitää olla 1200. Huomenna käväsen töissä nopsaa tekemässä yhen homman, varmaan pakkailen ja ihmettelen mitä unohtuu ja sit porteista sisään ja se on menoa. Tänään sain tähän mennessä aikaseksi ostaa vaan tarpeellista ja se siitä. Hienosti menee!
Tänään ohjelmassa heppa, mutta autoa ei näy eikä kuulu.. Ihanan myöhäseks menee... Sen jälkeen vielä pakkailua ja sitten ajoissa nukkumaan ja oottelemaan huomista.
Pakattavana mm...
- pinnit, pompulat, hiuslakkaa
- hygieniajuttuja (uus hampiharja, shampoo yms..)
- namia (tärkee!)
- palveluksen aloittamismääräys
- vihko ja kynä, johtamiskansio (!!)
- nimilappu
- puhelimenlaturi, ehkä läppärikin ;)
- särkylääkettä, rakkolaastari
- neulaa ja lankaa
- puukko, lamppu ja paristotki voi olla varuiks ihan jees..
- alusvaatteet
Ehkä mä pärjään, jos en nii sit pakko todeta et mitään ei oo jääny päähän edelliskerralta. Siivoota pitäis vielä ennen lähtöä ja tosiaan sinne tallillekkin päästä! Prkl, menee vähän eri tavalla ku suunnittelin tän illan :P
sunnuntai 2. maaliskuuta 2014
tiistai 25. helmikuuta 2014
Pohjustus ja siviilitj 6!
Aloittamisen sietämätön vaikeus. Mutta ajattelin nyt aloittaa kertomalla näin ennen armeijan vihreisiin astumista taustoja ja fiiliksiä, sekä itse asiaan päästyä kokemuksia ja muuta kuraa, mutta ihmetellään sitä sitten viikon päästä!
Aika on kulunut aivan jäätävänn vauhdikasta aikaa siitä, kun kasarmin porteista kävelin e-paperit kourassa bussipysäkille. Edellisiltana oli vituttanut itkuun asti ja tupakavereilta sai aivan mahtavia, kannustavia kommentteja. Aamulla varusteet palautettua tuli tyhjä olo - mitäs nyt sitten. Palasin työelämään vanhaan työpaikkaan, hain ja sain parempi palkkaista töitä mahtavien ihmisten ympäriltä, sain aivan mahtavan vuokrahevosen ja syyskuussa polvi operoitiin.
Tammmikuussa iski todellisuus, että takaisin pitäisi lähteä. Lääkäriltä lausuntoa polvesta, säätämistä aluetoimiston kanssa ja 19.2. pääsin jälkitarkastukseen. A-paperit ja ilmoitettiin, että kahden viikon päästä jatkuu Parolannummella. Soittelin vielä pari puhelua ja varmistin AUK-paikan. Tänään 25.2. kirjoittelin lappusia töissä ja sovin että saan tehdä töitä myös palveluksen aikana, kokeilumielessä ja katsotaan sitten miten homma rullaa.
Noh, mikä fiilis? Haikea tietyllä tapaa. Kuluneen vuoden aikana sitä on mennyt elämässä paljon eteenpäin, joten tuntuu oudolta että intti tavallaan sotkee sitä nyt, mutta parempi hoitaa kunnialla läpi ja ihmetellä sitten joulukuussa taas. Tavallaan sitten myös ihan innostunut.
Odotukset? Edelleen samat kuin viimevuonna - päästä mahdollisimman pitkälle ja ylittää itsensä. Hamina houkuttelee RUKkiin, vaikka Parolassakin olisi omat syyt "norkoilla" koko palvelusaika. Tiedän, että se on iso kolahdus, jos polvi ei tälläkään kertaa kestä. Rauhanturvaajan hommat saa unohtaa, jos polvi reistailee. Onneksi on sentään sitten jotain, mihin palata, jos homma meneekin reisille.
Valmistautuminen? Huono. Tai miten sen ottaa. Töissä on käyty 4-5krt viikossa, hevosta ratsastettu ja hoidettu (+ paskaa lapattu) 2-7krt viikossa ja perseen olen saanut irti penkistä myös lenkille. Suunnilleen näistä lähtökohdista sinne viimeksikin mentiin.
Mitäs nyt ennen kuin siviilitj näyttää nollaa? Noh, huomenna viimeinen työvuoro, jonka jälkeen parin päivän lomailut, hevosen kanssa chillailua ja viikonloppuna sitten varmaan viihteelle ja kavereita näkemäään. Sunnuntaina pakkaamista ja maanantaina nokka kohti nummea. Ei siis mitään kovin ihmeellistä tekemistä, mutta tarviikos sitä aina?
TJ sitten maanantaina jotain 280, en tiedä oikeastaan. Mut väliäkö sillä - aamukasa on iso!
Aika on kulunut aivan jäätävänn vauhdikasta aikaa siitä, kun kasarmin porteista kävelin e-paperit kourassa bussipysäkille. Edellisiltana oli vituttanut itkuun asti ja tupakavereilta sai aivan mahtavia, kannustavia kommentteja. Aamulla varusteet palautettua tuli tyhjä olo - mitäs nyt sitten. Palasin työelämään vanhaan työpaikkaan, hain ja sain parempi palkkaista töitä mahtavien ihmisten ympäriltä, sain aivan mahtavan vuokrahevosen ja syyskuussa polvi operoitiin.Tammmikuussa iski todellisuus, että takaisin pitäisi lähteä. Lääkäriltä lausuntoa polvesta, säätämistä aluetoimiston kanssa ja 19.2. pääsin jälkitarkastukseen. A-paperit ja ilmoitettiin, että kahden viikon päästä jatkuu Parolannummella. Soittelin vielä pari puhelua ja varmistin AUK-paikan. Tänään 25.2. kirjoittelin lappusia töissä ja sovin että saan tehdä töitä myös palveluksen aikana, kokeilumielessä ja katsotaan sitten miten homma rullaa.
Noh, mikä fiilis? Haikea tietyllä tapaa. Kuluneen vuoden aikana sitä on mennyt elämässä paljon eteenpäin, joten tuntuu oudolta että intti tavallaan sotkee sitä nyt, mutta parempi hoitaa kunnialla läpi ja ihmetellä sitten joulukuussa taas. Tavallaan sitten myös ihan innostunut.
Odotukset? Edelleen samat kuin viimevuonna - päästä mahdollisimman pitkälle ja ylittää itsensä. Hamina houkuttelee RUKkiin, vaikka Parolassakin olisi omat syyt "norkoilla" koko palvelusaika. Tiedän, että se on iso kolahdus, jos polvi ei tälläkään kertaa kestä. Rauhanturvaajan hommat saa unohtaa, jos polvi reistailee. Onneksi on sentään sitten jotain, mihin palata, jos homma meneekin reisille.
Valmistautuminen? Huono. Tai miten sen ottaa. Töissä on käyty 4-5krt viikossa, hevosta ratsastettu ja hoidettu (+ paskaa lapattu) 2-7krt viikossa ja perseen olen saanut irti penkistä myös lenkille. Suunnilleen näistä lähtökohdista sinne viimeksikin mentiin.
Mitäs nyt ennen kuin siviilitj näyttää nollaa? Noh, huomenna viimeinen työvuoro, jonka jälkeen parin päivän lomailut, hevosen kanssa chillailua ja viikonloppuna sitten varmaan viihteelle ja kavereita näkemäään. Sunnuntaina pakkaamista ja maanantaina nokka kohti nummea. Ei siis mitään kovin ihmeellistä tekemistä, mutta tarviikos sitä aina?
TJ sitten maanantaina jotain 280, en tiedä oikeastaan. Mut väliäkö sillä - aamukasa on iso!
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)